Ratsastustunteja järjestetään maanantaisin, torstaisin klo 17.30 ja 18.30 sekä lauantaisin aamupäivällä. Muina aikoina on mahdollisuus järjestää yksitystunteja ja muita erikseen sovittuja, esim. askellajitunteja tai muita erikoistunteja. Kysy myös aamu- tai päiväaikoja!

Ratsastustunnin kesto on noin 60 minuuttia. Ryhmäkoko on 2-5 ratsukkoa.

Tunneilla keskitytään ratsastajan ja hevosen väliseen yhteistyöhön ja tasapainoon. Tavoitteena on löytää hevosen kanssa yhteinen sävel ja päästä kokemaan oppimisen iloa. Ratsastustunti koostuu alkuverryttelystä, muutamista harjoitteista ja loppuverryttelystä.

Meille turvallisuus on tärkeä osa ratsastustoimintaa, mutta samaan aikaan haluamme että hevoset saavat olla reagoivia ja niillä saa olla erilaisia päiviä. Tavoitteellisuus opetuksessamme perustuu pitkälti siihen, että ratsastaja löytää yhteistyön erilaisilla hevosilla ja monenlaisissa tilanteissa, erilaisten harjoitusten kautta.

Askellajitunnilla voit joko kokeilla töltin salaista maailmaa tai tulla hiomaan askellajiratsastusta kokonaisuudessaan. Yksityistunnille voit tulla hiomaan esimerkiksi omaa istuntaa ja saat koko tunnin aikaa vain itsellesi -sopii myös ratsastuksen pariin palaavalle erinomaisesti! Minitunnit ovat tarkoitettu lapsille tai aikuisille talutuksessa, ajatuksella että kokeileminen kannattaa ja pienempi lapsi voi tutustua hevosteluun rauhassa. Minitunti voidaan toteuttaa maastossa tai kentällä -tai vaikka sekä että.

Itsenäiset hevosten vuokraukset kentällä on mainio lisä harrastukseen! Vuokraukset on tarkoitettu tallin tuntiratsastajille, oman ratsastuksen tueksi ja tehostamiseksi, oppien kertaamiseen.

Voit tulla kokeilemaan ratsastusta ja tuntejamme joko satunnaisesti tai ratsastamaan vakituisesti. Satunnaisesti ratsastavalle, esimerkiksi vuorotyöläiselle, 5 tai 10 kerran kortti voi olla edullisempi vaihtoehto: se on voimassa 3kk/6kk ja voit käyttää sitä sitä mukaa mitä tunneilla on tilaa ja miten itse pääset tulemaan.

Ratsastuksenohjaajana toimii Saara Suutarla. Saara on Koulutuskeskus Salpauksesta valmistunut harrasteohjaaja, askellajiratsastuksen paikalliskerhotuomari, Tölt in Harmony -tuomari sekä omaa pitkän linjan kilparatsastustaustaa islanninhevosilla. Saaran opetusta on kehuttu siitä, että hän pyrkii löytämään ratsastajalle oikean tuntuman mm. mielikuvien kautta ja saamaan sen avulla oppimisen iloa.

Tunteja pitää myös Kiia Eskola, 18-vuotias Ypäjän Hevosopistosta valmistunut harrasteohjaaja. Hän keskittyy opetuksessaan onnistumisiin ja hyvään fiilikseen.

Myös Anna Huikari osallistuu maastojen ja minituntien pitämiseen.

Touhuissa tallilla usein mukana Saaran tytöt Veera (Napin kanssa kuvassa), Kanerva ja Fanni.